maanantai 26. joulukuuta 2016

Hildan ensimmäinen joulu

Kuusenpalloja ja kynttilöitä ihmeteltiin moneen kertaan.

Meillä oli tänä vuonna rauhallinen joulu, kun isommat lapset olivat etävanhemmillaan. Sitä he etukäteen surivat, koska olisivat kuulemma halunneet viettää joulun Hildan kanssa. Samuel esitti ääneen toiveen, että Hilda eläisi vielä toisenkin joulun, jota hekin pääsisivät yhdessä hänen kanssaan viettämään. Muut lapset olivat siis tahoillaan poissa, ja me olimme aaton minun vanhempieni luona ja joulupäivän Jukan äidillä.

Rauhallisen joulun hyviin puoliin lukeutui se, että pääsin rauhassa joulukirkkoon. Emme viitsineet viedä Hildaa kirkkoon, joten Jukka jäi hänen kanssaan mumman ja papan luo. Kirkossa sattui olemaan pappina Hildan kasteen vahvistanut pappi, ja olin muutenkin aika herkissä tunnelmissa. Siinä vaiheessa viimeistään, kun kanttori lauloi laulun Taivas sylissäni, en voinut enää pidätellä itkua.  Sivusilmällä näin, että näin kävi myös vieressäni istuneelle siskolleni.

"Olet toisten kaltainen, lapsi lupauksien.
Tuotko lapseni, nyt toivon maailmaan?
Olet aarre sydänten, miten sinut suojelen?
Helmassani kantaa itse taivastako saan?"


Ei meidän joulu ikävästä ja haikeudesta huolimatta pelkäksi itkuksi mennyt. Vaikka joulupukki ei tänä vuonna käynytkään, sai Hilda monta ihanaa lahjaa kummeilta ja isovanhemmilta. Joku ystäväkin muisti neitokaista. Kiitos heille.

Hilda sai kauniita ja käytännöllisiä lahjoja.

Myös Hilda antoi joululahjan meille vanhemmille, sellaisen kuin osasi. Usean kitinäyön jälkeen hän nukkui aaton vastaisen yön paremmin, kuin pitkään aikaan. Lahjojen aatelia! Hyvin nukutut yöt eivät tosin aaton jälkeen ole tulleet kyseeseen, sillä neiti taisi kuulla, kun kerroin Jukalle, että minä ja sisarukseni saimme valvoa aattoyönä aina niin pitkään kuin halusimme, ja päätti myös seuraavana yönä valvoa pitkään: puoli viiteen aamuyöllä. Meillä onkin nyt rytmi aivan sekaisin.
Toisenkin joululahjan hän väkersi. Tämä ei välttämättä herkempien silmille sovi, joten sellaisille suosittelen hyppäämään tämän loppukappaleen yli :D Hilda oli ennen joulua ollut jo viikon kakkaamatta, ja me vanhemmat hätää kärsimässä. Aattoiltana sekin ilouutinen sitten vihdoin saatiin, kun avasimme neidin kyhäämän vaippapaketin.

Olen joulunpyhien aikana huomannut, että Hilda on alkanut kiinnittää huomiotaan toisten syömiseen. Jos hän on sylissäni ruokapöydässä, alkaa pieni suu käydä sitä mukaa, kun silmät seuraavat ruuan liikkumista suuhuni. Välillä tekisi mieli antaa pienelle maistiaisia, mutten ole vielä sortunut sellaiseen. Antaa neidin vielä hieman kasvaa.
Ruokailusta puheen ollen anoppilassa syötettyäni Hildan sanoin tälle vitsillä, että sanopa kiitos ruuasta. Neiti vastasi samantien "kii", ja meillä oli hauskaa! Kohtelias nuori nainen meillä kerrassaan!

Hilda lempipaikassaan ihmettelemässä joulupakettiaan.

Olen tässä kuukausien mittaan saanut aivan ihania viestejä useammalta taholta.

"Miten lapsi voi olla noin suloinen, ilontuoja, ihana! Ja tuo rakkaus mikä säihkyy teistä, Sinusta ja Jukasta"

"Kyllä se näkyy, vilpitöntä rakkautta ei voi matkia se on lahja ja teistä se loistaa, siksi se lämpö puhuttelee. Hildalla on niin turvallinen koti, rakkaus ja hellä huolenpito ravitsee pikkuista, olette Ihme, koko perhe."

Näin viestitti minulle adoptioäidikseni itsensä ristinyt ihana kerhontäti seurakunnan kerhosta jouluna. Muiltakin saamieni viestien sisältö on ollut samansuuntainen. On niin hienoa kuulla tällaista, sillä on ihanaa, että se miltä tuntuu sisällä, näkyy myös ulos. Rakkautta meidän perheessä riittää, ja Hilda on meidän perheen silmäterä, jokaiselle rakas. Hilda syntyi juuri oikeaan kotiin. Kaikista ihanista yllätyksistä ja lahjoista paras oli se, että saimme viettää joulun yhdessä tuon ihanan aarteemme kanssa.

(Kuva: Laura Vesa)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti