keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Öistä ja pulloruokinnasta

Huhhuijakkaa! Aikamoinen viikko takana. Hilda sai viime viikon tiistaina 5kk rokotteet, ja siitähän alkoi mukava kitinäkierre. Yöt olivat juuri alkaneet sujua hyvin, mutta rokotusten jälkeen Hilda on herännyt itkemään noin puolen tunnin välein läpi yöt. Jossain vaiheessa tajusimme, että hänelle tulee ennen heräämisiä hengityskatkoksia, jotka tuottavat hänelle kipua, johon hän herää. Lisähappi auttoi selvästi jonkun verran, ettei happisaturaatio laskenut liian alas.

Olen viikon aikana kironnut rokotukset maanrakoon ja vannonut, ettei Hilda  saa enää yhtään rokotusta. Olen myös miettinyt laittoiko terveydenhoitaja varmasti oikeat rokotteet, sillä 3kk iässä näiden samojen rokotusten jälkeen ei tullut mitään oireita. Kaikkea hullua sitä tuleekin mietittyä. Nyt viime yönä näytti kuitenkin siltä, ettei hengityskatkoja tullut ainakaan niin paljoa, joten eiköhän se mielikin tästä vielä muutu rokotusten suhteen.

Viime yönä toki kävi niin, että koska Hildalla on pätkänukkumisen seurauksena vähän rytmit sekaisin, hän heräsi yöllä valvomaan ja valvoi lopulta viiteen saakka. Tässä vaiheessa, rättiväsyneenä, voin vain olla kiitollinen kultaisesta miehestäni, joka on pääosin hoitanut Hildaa kaksi viimeistä yötä. Viikolla yritän itse hoitaa yöt, jotta mieheni jaksaa mennä töihin, mutta viikonloppuisin hoidamme yhdessä. Arkenakin tiedän, että hän on aina valmis auttamaan silloin, kun en itse jaksa. Itse en kuitenkaan osaa nukkua hyvin, jos tyttö kitisee, mutta pelkästään se auttaa, ettei tarvitse koko aikaa olla vastuussa ja pystyssä. Vanhempien lasteni yöheräämiset olen hoitanut täysin yksin, enkä jälkikäteen ajateltuna ymmärrä miten olen selvinnyt näinkin täysjärkisenä siitä ajasta. Esikoiseni alkoi nukkua yöt vajaa nelivuotiaana ja keskimmäinen poika vajaa kaksivuotiaana muutettuamme hometalosta pois, joten huutelivat hyvän tovin kilpaa kaiket yöt siellä asuessamme.

Hilda tuppaa olemaan niin äitin tyttö, että aina isänkään syli ei kelpaa. Viime yönä päästin mieheni nukkumaan jossain vaiheessa ja otin tytön syliini. Huuto loppui heti ja alkoi ihana lirkutus ja hymyily. Hilda ei ikinä päivisin juttele niin paljon, kuin niinä öinä, jolloin hän valvoo hyväntuulisena. Ei varmaan raasu saa ääntään muulloin kuuluviin täällä hulinassa :) Nautin oikeasti niistä hetkistä, vaikka väsyttääkin.

Viikon valvominen on vaikuttanut selkeästi maidontuotantoon. Täytyy tosissaan keskittyä, että saa neidille pumpattua maitoa. Hildahan ei korviketta huoli. Ollaan kokeiltu muutaman kerran, ja tyttö napsauttaa suunsa visusti kiinni. Kerrankin hän oli koko yön syömättä, kun minulla meni pumppu rikki, enkä saanut pumpattua hänelle rintamaitoa.

Täytyy sanoa, että olen aika ylpeä, että olen kohta puoli vuotta voinut ruokkia lapseni omalla maidollani. Aluksi, kun Hilda sai sen pari päivää elinaikaa, en edes yrittänyt käynnistää maitontuotantoa. Melko pian päätin kuitenkin, että minun maitoni on parasta minun lapselleni, eli hän sitten päivän, viikon, kuukauden tai vuoden, joten ryhdyin pumppaamaan. Vuorokaudessa sain maidon nousemaan ja riittämään neidin tarpeisiin. Tässäkin kohtaa koin mieheni tuen ja kannustuksen äärimmäisen tärkeäksi. Maitoa on riittänyt niin hyvin, että luovtin sitä jopa sairaalaan. Halusin laittaa hyvän kiertämään, sillä Hildakin sai ensimmäisinä päivinään luouvutettua äidinmaitoa. Ja koska pumppasin maidot joka tapauksessa Hildalle, niin samalla ylijääneen maidon luovutin eteenpäin. Muuten se olisi mennyt viemäriin. Luovutus on vieläpä tehty helpoksi, koska maito haetaan kotoa. Lisäksi siitä vielä maksetaan. Suosittelen! Äitiyslomalainen saa hyvän mielen lisäksi hieman palkkaakin vaivannäöstä.

Yritin myös välillä imettää Hildaa, ja toisinaan hän onnistuikin imemään rintaa, mutta ensimmäisen sairaalakeikan jälkeen en enää yrittänyt kovin sinnikkäästi, koska Hilda oli niin tottunut pulloon. Aluksi olin todella surullinen, jopa masentunut, etten pystynyt imettämään Hildaa, sillä minulla oli takana kolme onnistunutta imetystä poikien kanssa, joten tiesin miten ihanaa ja helppoa imetys voi olla. Loppujen lopuksi olen kuitenkin ihan tyytyväinen nykytilanteeseen, sillä Hildan ei ensinnäkään ikinä pitänyt oppia imemään edes pullosta ja toisekseen hän saa kaikesta huolimatta äidinmaitoa. Ja onhan tässä se hyöty, että todellakin Hildan isä pystyy hoitamaan täysin lastaan ja saan itsekin helposti vapaahetkiä aina silloin, kun raskin lähteä neidin luota.

Hilda sai siis nenämahaletkun pois ollessaan tasan kuukauden ikäinen. Kun Hildalle vaihdettiin nenämahaletku ensimmäisen kerran, päätin, että se oli myös viimeinen kerta. Niin kauheaa se oli. Niinpä me opettelimme syömään täysin itse. Ihana oli saada se ruma ja tyhmä letku pois. Olen niin ylpeä tuosta pienestä taistelijastamme!


About nights and bottle-feeding

Goodness gracious what a week just went by. On Tuesday last week Hilda received her 5 month vaccination, and from then on we were in a whirlpool of crying. The nights had just started to be better, but after the vaccination Hilda has been waking up every 30 minutes to cry, through-out the night, every night. At some point we realized, that before every wake-up, she had a respiratory pause which caused her pain, which woke her up. Extra-oxygen helped somewhat to keep her So2 from getting too low.

During the last week I have cursed the damn vaccinations to the deepest whole in the earth’s soil and made a promise that Hilda will not receive a single vaccination ever again. I’ve also thought whether the nurse had the correct vaccinations, because after the first set of these same vaccinations, at the age of 3 months, she had no symptoms what so ever. All sorts of crazy stuff keeps popping in to my mind. Now last night it seemed though that there weren’t that many respiratory pauses, so I guess my mind on the vaccinations might well change in time.

Last night it did occur though, that due to Hilda’s paused sleeping-patterns, her rhythm is all twisted up. She woke up in the middle of the night and stayed up until 5 a.m. At this phase, being totally exhausted, I feel gratitude for my darling husband, who has mainly been taking care of Hilda during the couple of last nights. During the week I try to take care of the nights, so that my husband would be able to take off to work in the mornings, but in the weekends we share the responsibility. During the week-days I know he is ready, willing and able to help me if I just don’t have the energy. But I find it difficult to sleep, if the girl is weeping, but it still helps just to know that I don’t have to be on alert and stay up all by myself all the time. With my older kids I had to take care of the nights alone. And frankly I don’t know how I managed to stay as sane as I did through those years. My first-born started to sleep his nights properly a little before he was 4 years of age, and the second-eldest a bit before he was two years, when we moved out of a house filled with mold. Before that they were competitively screaming through-out all nights, during the time we lived in that house.

Hilda seems to be a mothers-girl to the extent that she sometimes refuses to settle for her father’s lap. Last night I let my husband go to sleep at some point and took the girl in my arms. The crying stopped immediately and was replaced with a lovely twittering and smiling. Hilda never talks as much during the daytime as she does in those nights when she stays up on a good mood. The poor little thing probably can’t get her mind spoken in the hullabaloo we live in during the days. I actually enjoy those moments, even though I do feel really tired.

Staying up all week has had its effect on the milk-production. I really have to concentrate to be able to pump-up enough milk for the little missus. Hilda does not accept infant formula. We have tried a few times but the girl snaps her mouth shut tightly. Once she went through a whole night without drinking anything, because my breast-pump broke and I couldn’t pump her any milk.

I must say, I’m quite proud of myself for I have been able to feed my child with my own breast milk for almost six months. In the beginning, when Hilda was given a life-expectancy of only a couple of days, I didn’t even try to start the breastfeeding. Quite soon I decided though, that my breast milk was the best thing for my child, regardless of whether she would live for a day, a week, a month or a year. So I started to pump up the milk. Within 24-hours I managed to start milk production and to produce enough for the needs of my child. And once again, in this matter, I felt the great importance of the support from my husband. The milk production has been so good that I’ve even been able to donate it to the hospital. I wanted to pay it forward, because Hilda also received donated breast milk in the hospital during her first days. And since I was pumping the milk anyway, I could give the excess milk away. Otherwise it would have gone down the drain. It has also been made really easy to donate milk. The milk is picked up from your door. And they pay money for it. I recommend it strongly! The mommy on maternity leave gets, not only a happy mind, but also some salary to cover the trouble.

At times I also tried actually breastfeeding Hilda, and occasionally she even managed to suck the breast, but after our first trip to the hospital I didn’t try too persistently anymore, because Hilda had gotten used to the bottle. At first I was really sad, even depressed, that I wasn’t able to breastfeed Hilda, because all of the three nursing-periods with the boys had been successful, so I knew how wonderful and easy it can be. But all-in-all I’m quite happy with the present situation, since first of all, Hilda was never supposed to be able to learn how to drink even from a bottle, and secondly she is receiving her own mother’s breast milk despite the odds. And there is the advantage, in this situation, that Hilda’s father is also able to take care of his child completely, and I can have some spare time momentarily, when I bear to leave my little girls side.

So Hilda’s nasogastric tube was taken off when she was exactly one month of age. When her ng-tube was changed for the first time I decided it would also be the last time. It was just so horrible. So, we learned to eat on our own. It was wonderful to get the ugly and stupid tube off. I’m so proud of our little fighter!

6 kommenttia:

  1. Ihana pieni Hilda <3 tunnen itse työni puolesta aivan ihanan trisomia 18 tytön, jolla on ikää yli 10 vuotta. Kaikkea hyvää teille ja ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Olispas ihana kuulla lisää tai tutustua muihin trisomialapsosiin. Rohkaisevaa kuulla, että niinkin vanhaksi on oikeasti joku elänyt.
      Ihanaa joulun odotusta sinullekin!

      Poista
  2. Tulin tänne Jukan linkattua blogisi facebookkiin.
    Kirjoitat todella hyvin ja koskettavasti aiheesta.
    Jaksamisia teille ja kaikkea hyvää Hildalle. Hän on nätti tyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa lukemaan Hildan elämästä! Mukavaa joulun odotusta sinulle! :)

      Poista
  3. Moikka, oliko teillä joku erityinen pullo josta ei tarvii imeä, tai miten se ruokkiminen käytännössä menee? Minä kun en osaa muuta ku imettää, haluaisin tajuta miten se pystyy hoitaa jos käy vastaava tilanne t. Katri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hilda juo siis ihan tavallisesta pullosta, osaa siis imeä :) Imi myös muutaman kerran rintaa, mutta tottui liiaksi pulloon heti alkuunsa. Luulen, että kireä kielenjänne vaikutti siihen, ettei rinnasta oppinut niin hyvin imemään.

      Poista