torstai 29. joulukuuta 2016

Refluksi?

Nyt on pakko myöntää jo, että alan olla melkoisen väsynyt. Puoli vuotta on mennyt enemmän ja vähemmän huonoilla yöunilla, mutta viime ajat ollaan lähes kokonaan valvottu. Hildan nukkuminen tuntuu menevän aina vain huonompaan suuntaan, vaikka joskus hän yllättääkin hieman paremmilla yöunilla.

Eilen päätimme, että viemme neidin varmuuden vuoksi yksityiselle lastenlääkärille, koska neiti oli karjunut jo niin monta yötä puolen tunnin välein. Ajattelin, että tuleepahan ainakin korvat tarkistettua, ja jospa hän keksisi jotain muuta syytä huudolle.

Oli kiva, kun hän pohti Hildan tapausta aivan, kuin tavallisten lasten kohdalla, riippumatta diagnoosista. Heti kerrottuamme Hildan oireista lääkäri sanoi, että oletteko ajatelleen refluksia. Hän käski kokeilla ensin maidonsakeuttajaa ja sitten Gavisconia. Jos siitä olisi selkeä hyöty, muttei riittävä, voitaisiin harkita myös jotakin toista lääkettä.

Yritimme eilen antaa maidonsakeuttajaa, mutta se tuntui hirveän hankalalta eikä Hilda sitä kovin hyvin huolinut. Yön pitkinä tunteita googlettelin vauvojen refluksista, ja lähes kaikki Hildan oireet täsmäsivät silent refluksin oireiden kanssa, ja on jännä, ettei kukaan ollut aiemmin ehdottanut tätä näiden oireiden perusteella:


  • vatsalla olo epämiellyttävää
  • itkuisuus
  • kivuliaisuus
  • yölevottomuus (vaikeus nukahtaa ja tiheä yöheräily)
  • huono painonkehitys
  • rohiseva, limainen hengitys
  • hengityskatkokset
  • yliojentautuminen
  • pään ja vartalon kohtausmainen vääntely
  • runsas nieleskely
  • makuuasennon vastenmielisyys
  • astmaoireet
  • ummetus
  • syöminen usein ja pieniä annoksia
Vaikea on ollut itse tietää mitkä oireet liittyvät mihinkin, kun jotenkin sitä on olettanut, että erilaiset oireet nyt vain liittyvät trisomiaan. Hildalla on kyllä painoa ja pituutta tullut hyvin omaan tahtiinsa, omalla käyrällään, mutta onhan hän hyvin pieni. Eiliset neuvolamitat olivat 4715g ja 56cm. Neiti on ollut päivisin hyvinkin tyytyväinen, niin en ole ajatellut, että olisi erityisiä kipuja. Yölevottomuudesta olen ajatellut, että minulle nyt vain tulee huonosti nukkuvia lapsia (voi kunpa olisin tajunnut refluksin jo poikien kohdalla, Samuelilla oli se aivan selkeänä, kun hän jopa oksensi aina ruuat vuoden ikäiseen saakka). Rohisevan hengityksen ja hengityskatkokset olen liittänyt vain trisomiaan. Vartalon yliojentamisen ja pään kääntelyn puolelta toiselle olen ajatellut olevan trisomialle ominaisia piirteitä ja ummetuksen ylipäätään vauvoille ihan tyypillisenä.

Voivathat nämä oireet edelleenkin liittyä mihin tahansa, mutta nämä oireet yhdessä täsmäisivät juuri tuohon refluksiin, ja olenkin aika toiveikas sen suhteen, että lääkitys auttaa. Toivottavasti yörauha palaa tähänkin torppaan.

Hilda ilahtui silminnähden, kun sisarukset tulivat joulunvietosta kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti