perjantai 23. joulukuuta 2016

Tavallinen arki


Kävin eilen serkkujeni luona viemässä kummitytölleni joululahjan. Setäni esitti kysymyksen, että miten meidän päivät kuluvat. Siitä tuli mieleeni kirjoittaa hieman meidän arkipäivistä. Meidän perheen lapsista kolme on koulussa ja toisiksi nuorin, Daniel on 10 päivää kuukaudesta päiväkodissa. Muut päivät hän viettää minun ja Hildan kanssa kotona.

Silloin kun muut lapset ovat etävanhemmilla meidän aamut Hildan kanssa on vähän hitaampia, kuin normaalisti. Jäämme usein sänkyyn nukkumaan tai loikoilemaan, kun Jukka lähtee töihin. Latailemme vielä vähän akkuja. Jos taas koko perhe on koolla, niin minä nousen aiemmin huolehtimaan muiden lasten aamutouhuista ja lähettämään heitä kouluun. Jos on ollut repaleinen yö neidin kanssa, niin silloin Jukka huolehtii yksin muut lapset ja minä jatkan hetken vielä unia. Danielin vien yhdeksäksi päiväkotiin päiväkotipäivinä, jolloin Hilda jatkaa usein uniaan vaunuissa.

Aamuisin meillä on Hildan kanssa omat rutiinimme. Kammettuamme itsemme ylös sängystä menemme ensiksi aamupesulle. Hilda tykkää ottaa tuolloin pitkät ilmakylvyt hoitopöydällä ja jutella yön kuulumiset. Aamun ehdottomiin rutiineihin kuuluu tietysti myös peilaaminen. Hildaa hymyilyttää oma peilikuva; toteamme, että hyvältä näyttää!

Tällä hetkellä Hildan päiväunet keskittyvät aamuun/aamupäivään, joten pian aamutouhujen jälkeen taas nukutaan. Tässä vaiheessa minulla on aikaa tehdä päivän askareita ja keskittyä Danieliin. Joskus otan itsekin päiväunet neidin vieressä, jos mahdollista.


Kun muut lapset tulevat koulusta Hilda herää seurustelemaan. Hän selvästi nauttii sisarustensa huomiosta. Ja sisarukset nauttivat Hildan ihastelusta. Joskus jopa tapellaan kuka saa ensin pitää pikkusiskoa sylissä tai kuka saa leikkiä hänen kanssaan tai olla lähimpänä häntä. Hilda on oikeastaan koko loppupäivän hereillä, joten kaikki kyllä ehtivät seurustella hänen kanssaan. Jos minun tarvitsee Hildan hereillä ollessa tehdä jokin asia, niin useimmiten Samuel on sisaruksista se, joka viihdyttää Hildaa, sillä hänellä on se taito hyppysissä. Hän saa useimmilla kerroilla Hildan rauhoittumaan. Viime aikoina myös muut lapset ovat saaneet enemmän itseluottamusta vauvan hoitamiseen.



Nyt kun Hilda harjoittelee kiinteiden syömistä ja maistelee uusia makuja hän syö kaksi tai kolme kiinteää ruokaa päivässä. Ruokarytmi on vielä melko hakusessa ja annoskoot pieniä, mutta pikkuhiljaa edistymme. Minä pidän rutiineista ja selkeästä päivärytmistä, joten sellainen olisi toiveissa. Olen pyrkinyt tarjoamaan ruokaa suunnilleen aamupala-, lounas-, ja päivällisaikoihin, mutta neiti on tarkka syömisestään. Hänen täytyy olla tietynlaisessa fiiliksessä suostuakseen kiinteää ruokaa ottamaan suuhunsa. Maito on kuitenkin yhä parasta ja sitä pitää aina ehdottomasti saada ensin. Jos en anna maitoa ensin, ei hän suostu syömään muutakaan.

Päivittäisiin touhuihin meillä kuuluvat myös jumppahetket. Hilda nauttii "lentämisestä" äidin jalkojen päällä ja saa samalla niskatreeniä. Näissä tilanteissa Hildalla on usein myös paljon asiaa; juttua ja kuolaa riittää. Viime päivinä Hilda on alkanut pitää myös kukkuuleikistä. Kun vedän harson hänen naamansa päältä ja sanon "kukkuu", saan ihanan hymyn vastaukseksi.

Iltapäivällä Hilda saattaa nukkua pienet nokoset, mutta joskus hän jättää ne välistä. Todella usein ennen nukkumaanmenoa Hilda menee kylpyyn, sillä hän rakastaa kylpemistä. Se on ollut aina yksi niistä takuuvarmoista keinoista, joilla neidin saa rauhoittumaan.
Iltaisin nukahtaminen tapahtuu helposti, mutta yöt ovat aina olleet melko levottomia. Viimeisimmät yöt hän on itkeskellyt puolen tunnin välein. Myös päiväunilta hän on herännyt itkemään kesken unien. En vain ole keksinyt itkun syytä. Kenties vatsavaivoja, melkoinen kakan panttaaja kun on. Otimmekin taas mallasuutteen käyttöön, jos sillä saataisiin vatsa toimimaan paremmin. Jos valita pitäisi, niin ottaisin mielummin ne yöt, kun Hilda valvoo hyväntuulisena. Sitä meidän yövalvomiset useammin on tarkoittanut. On niin kurjaa, kun ei tiedä mikä toista itkettää, ja itsellekin jatkuva heräily on tuskaa.

Joskus huonosti nukutun yön jälkeen on ihanaa, että Jukka hoitaa Hildaa ja saan itse jäädä vielä lepäämään. Näin tapahtuu kuitenkin suhteellisen harvoin, omasta tahdostani, sillä valehtelematta rakastan meidän aamujuttuja Hildan kanssa. Pikkuiset ihanat rutiinit ja se hyvä tuuli, mikä neidistä huokuu aamuisin. Huonommankin yön jälkeen mieli kirkastuu viimeistään ensimmäisen hymyn tai jokeltelun kohdalla. Hassua, sillä poikien vauva-aikana olisin voinut vaikka maksaa, jos olisin joskus saanut jäädä aamulla nukkumaan.

Joskus käymme Hildan kanssa aamulla seurakunnan perhekerhossa. Se on ollut itselleni jo Danielin vauva-aikana varsinainen henkireikä. Ja yleensäkin ihmisten tapaaminen. En viihdy kovin kauaa itsekseni, ilman aikuista seuraa neljän seinän sisällä. Kun minä voin hyvin, niin perhekin voi, joten on tärkeää viettää myös sosiaalista elämää. Vähän tietysti olen Hildan kanssa varovaisempi menemään minnekään varsinkin nyt, kun on jos jonkinmoista tautia liikkeellä, mutta kokonaan kotiin emme voi jäädä.

Mielestäni elämme siis varsin tavallista vauvaperheen elämää, toki varsin raskaalla henkisellä kuormalla höystettynä. Koska Hilda on niin pikkuruinen, minusta tuntuu, kuin eläisimme ihan pikkuvauva-arkea vain pidempään. Vanhempien lasten kanssa elämä on ollut hieman erilaista puolen vuoden kohdalla, kun on saanut mennä ryömivän tai konttaavan vauvan perässä ja vahtia, ettei suuhun mene kiellettyjä asioita. Nyt vahtiminen tarkoittaa sitä, että Hildan nukkuessa tarkistan usein hengittääkö hän hyvin, ja liikkuminen paikasta toiseen tapahtuu kokonaan sylissä kantaen. Syli on muuten ehdottomasti Hildan lempipaikka ollut aina. Suurimman osan ajasta hän edelleen viettää sylissä, mikä on tietysti ihanaa. Ihan pikkuvauva-asennossa hän ei välttämättä enää viihdy, vaan pystyasento on paras.



Tykkään pukea Hildan kauniisti. Olen kai "hieman" hurahtanut, kun kolmen pojan jälkeen sain oman tyttösen. Tytöille vaan on niin paljon ihanempia vaatteita, kuin pojille. Olen toki tarkka muutenkin asioista esimerkiksi kodin suhteen, mutta jotenkin Hildan kohdalla minulle on jostakin syystä erityisen tärkeää, että hän on hyvin, kauniisti, harmonisesti puettu. En tiedä pyrinkö osittain sillä todistamaan maailmalle, että myös hän on ihminen, ainutlaatuinen, hänellä on väliä ja hän ansaitsee vain parasta.


Normal everyday life

I visited my cousins yesterday to deliver my god-child’s Christmas present. My uncle asked me how we spend our days normally. It gave me an idea to write a little about our normal everyday life. Three of the children in our family go to school, and the second youngest, Daniel goes to kindergarten for 10 days a month. The rest of the days he spends at home with me and Hilda.

When the other kids are with their other parents (our ex’s), our mornings with Hilda are a bit slower than normally. We often stay in bed sleeping or just resting, as Jukka leaves for work. We are still charging our batteries. If the whole family is present, I get up earlier to take care of the morning-chores of the other kids, and to send them to school. If the previous night has been more scattered, Jukka takes care of the other children and I continue sleeping a bit longer. On Daniel’s kindergarten-days I walk him there at nine o’clock, while Hilda often continues her dreams in the pram.

During the mornings Hilda and I have our own routines. After we’ve managed to crank ourselves out of bed we go to wash-up. Hilda likes to take long air-baths laying on the nursing-table and talks about how last night went. One essential routine every morning is the mirror-gazing. Her own reflection brings smile to Hilda’s face. Looking good!

Recently Hilda’s naps take place in the morning, so soon after the morning routines, she goes back to sleep. At this point I have time to do some chores and to concentrate on Daniel. Sometimes, if possible, I take a nap myself next to the girl.

When the other kids come home from school, Hilda wakes up to have a chat. She clearly enjoys the
attention of her siblings. And the siblings enjoy marveling a Hilda. Sometimes they even fight over who gets to hold the little sister first or who gets to play with her, or who gets to be closest to her. Hilda stays awake practically the rest of the day, so everyone gets to spend time with her. If I need to do something around the house while she is awake, it’s normally Samuel who entertains Hilda, because he has the skills needed. In most cases he manages to calm Hilda down. Recently the other kids have also became more confident with taking care of the baby.

Now as Hilda is training eating solid foods and is tasting new flavors, she eats two or three meals a day. The food-routine is still in process and the meal-sizes small, but we are slowly making progress. I like routines and clear daily-rhythm, so such is on my wishing-list. I’ve tried to offer her food on breakfast-, lunch- and dinner-times, but the little-missus is quite precise with her food. She has to be on a certain mood to accept solid food in her mouth. Milk is still the best and it is most definitely always required first. If I don’t first give her milk, she won’t eat anything else either.

On our daily routine there are also exercise-moments. Hilda enjoys “flying” on her mother’s feet and gets some neck-training on the side. In these moments she also has a lot to say; there is a lot of bable and saliva. The last few days Hilda also has started to like the cuckoo-game. When I draw the tissue off her face and say “cuckoo” I receive a lovely smile as an answer.

In the afternoon Hilda might take a small nap, but sometimes she skips it. Quite often before bed-time she takes a bath, because she loves bathing. It has always been one of the surefire ways to calm her down. In the evenings she goes to sleep easily, but the nights have always been quite restless. During the latest nights she has been crying every half an hour. Also from her naps she has woken up to cry in the middle of her sleep. I’ve struggled to figure out why she’s crying. Perhaps it is her stomach, she holds back on her pooping quite a bit. We took the malt extract in to program once again, if it would help to get her stomach to work better again. If I was to choose, I’d rather take back the nights when Hilda stays awake on a good mood. That’s how our nocturnal stay-up’s have mostly been like. It feels so awful not knowing what the baby is crying for, and to myself the constant waking up is a misery too.

Sometimes, after a poorly slept night, it is wonderful that Jukka takes care of Hilda and I get to stay in bed resting. This happens relatively seldom though, by my own will, because I sincerely love our morning-stuff with Hilda. Those small lovely routines and the good feeling, that shines through the girl in the mornings. Even after the worst night my mind clears up with the first smile or bable. Funny, because in the baby-days of the boys I would have given anything, to even sometimes get to stay in bed and sleep in the mornings.

Sometimes we go to our parish’s family-group in the morning. To me it was a lifeline during Daniel’s baby-time. And in general meeting people. I don’t enjoy being by myself for too long, without grown-up company within four walls. When I’m feeling good, the family is feeling good, so it is important to have some sort of social life too. Of course I’m more careful with going to places with Hilda, because there are all sorts of deceases on the move now, but we can’t stay home totally either.

So in my opinion we are living quite a normal life of a family with a baby, though it is seasoned with quite a heavy mental burden. Because Hilda is so tiny, I feel like we’re living the everyday life with a newborn for an extended time period. With the older kids our life was a bit different after six months. All the running after the crawling baby and looking after that nothing forbidden goes in to the little mouth. Now the looking after means that while Hilda’s sleeping, I often check if she is breathing well. And moving from place to another is done completely by carrying. The lap is by the way Hilda’s most favorite place. Has always been. Most of her time she still spends in someone’s lap, which of course is lovely. She doesn’t necessarily enjoy being in a “small-baby- position”. Up-right position is the best.

I like to dress Hilda up nicely. I guess I’ve gone “a little” crazy now after three boys as I finally got my own little girl. There are just so much more lovely clothes for girls, than there are for boys. For sure I am quite exact on things for example when it comes to decoration in the house, but somehow with Hilda it is especially important for me that she is well, beautifully and harmoniously dressed. I’m not sure if that’s partly because I’m trying to prove the world, that Hilda also is a person, unique, and that she matters and she only deserves the best.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti