tiistai 3. lokakuuta 2017

Kiitos!

Me tahdomme Hildan kanssa kiittää kaikkia yhteydenotoista, kiitoksista, myötätunnosta ja jakamisesta. En olisi uskonut, että tästä tulee näin iso juttu. Ihmiset ovat tulleet kyyneleet silmissä minulle juttelemaan. Monikaan ei ole aavistanutkaan mitä kaikkea Hildan elämän varrella on tapahtunut.

Olen niin onnellinen tästä pikku hurmuristamme.

Mietin Aamulehteen haastattelun antamista monta monta kuukautta, ehkä jopa puoli vuotta. Punnitsin sen eri puolia. Suoraan sanottuna mietitytti paljon se millaista kohtelua Hilda ja me saamme jatkossa. Eihän tuommoinen tietenkään saa vaikuttaa esimerkiksi hoitoihin negatiivisesti, mutta silti se oli mielessä, ihmisiä kun kuitenkin olemme. 

Jos jotain olen elämässä viimeisten vuosien aikana oppinut on, että hyssyttelemällä mitään ei tapahdu. Jos olet hiljaa pieleen menneistä asioista tai väärästä kohtelusta, kärsit niistä myös itse hiljaa eikä mikään muutu. Minä en aio enää niin tehdä. Seison sanojeni takana, sillä jokainen niistä on totta. Sain sekä oman ääneni että myös hieman muiden trisomiavanhempien ääntä kuuluviin, mikä on mielestäni tärkeää. 

Pohdintojen jälkeen näin julkitulon mahdollisuutena. Tulin siihen tulokseen, että asiat eivät ainakaan huonommaksi voi mennä, kun miettii mennyttä aikaa ja sitä kuinka paljon ja mistä asioista olemme joutuneet taistelemaan. Asioista, joiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä ja perustuslain nojalla jokaiselle turvattuja, myös vammaisille, asuinpaikasta riippumatta. Esimerkiksi minulle on ihan suoraan sanottu, että Hildan kohdalla ei ole aiemmin harkittu kuntoutusta, sillä on odotettu milloin hän kuolee. Näin tämän ei missään nimessä pidä mennä. Hildakin on moneen kertaan näyttänyt jo, ettei hän ole heti kuolemassa. Siitä huolimatta mitään ei ole tehty. Tavoitteenani oli, että edes yhden ihmisen silmät aukenisivat tai edes yksi asia Hildan tai jonkun toisen kohdalla helpottuu. Ja ilokseni voin kertoa, että tavoite on jo saavutettu, ellei jopa ylitetty. Iso kiitos!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti