maanantai 30. lokakuuta 2017

Mietteitä

Viimeksi kirjoitin, että olimme käyneet allergiapolilla flixotidekontrollissa ja prick-testeissä, joissa ei polilla ilmaantunut allergioita. Huomasin seuraavana päivänä, että yhden numeron kohdalle oli ilmestynyt hyttysenpureman näköinen paukama ja punainen läntti. Jäin miettimään ja googlettelemaan voiko reaktio tulla vasta näin myöhään, vai oliko kyseessä sattuma. Sattui nimittäin olemaan niin, että juuri tuo numero oli vehnä, jonka olemme havainneet epäsopivaksi Hildalle. Hänelle ei toki ole mitään ihoreaktioita tullut vehnästä, vaan vatsaoireita/itkua. Joidenkin kokemusten perusteella testit ovat reagoineet näin jälkijunassa selkeisiin allergioihin, toisaalta taas tämänkaltaisten jälkireaktioiden sanotaan olevan tavallisia ja merkityksettömiä. Otan asian puheeksi allergia-asioihin perehtyneen ravitsemusterapeutin kanssa, jolle saimme soittoajan. Hilda ei ole saanut vehnää pitkään aikaan, sillä en ole kokenut sitä tarpeelliseksi hänelle. Eihän se ole välttämätön kenellekään, joten en varsinaisesti ole huolissani asiasta, kunhan mietin oliko tämä sattumaa vai voisiko Hilda oikeasti olla allerginen/yliherkkä venhälle.

Perjantaina otin Hildalta nenämahaletkun pois, sillä ruoka maistuu taas normaalisti. Hildalla on yhä kolmen päivän jälkeen letkusta jälki naamassa. Aiemmin hänelle ei ole moista jälkeä jäänyt. Tämän taudin aikana hän toki oli lähes koko ajan vpapissa, joten se lienee painanut letkua. Hilda nukkuu muutenkin nykyään kaikki unensa vpapin kanssa. Muuten uni on katkonaista ja huonoa.

Kuva on sumea, mutta tästä jotenkuten näkyy letkusta jäänyt jälki poskessa.


Viimeiset kolme yötä ovat menneet varsin mukavasti. Neiti on siis nukkunut todella hyvin. Muutaman kerran on saanut laittaa hänelle tuttia ja aamuyöstä/aamulla hän on juonut maitoa. Aiemmin Hilda ei ole tykännyt nukkua peitto päällä, mutta nyt hän on nukkunut peitto korvissa saakka. Ehkä se on rauhoittanut häntä. Toisaalta hän on nyt myös nukkunut ilman happirikastinta, ensin vahingossa, sittemmin tarkoituksella. Ehkä lisähappi on ollut tarpeetonta ja virkistänyt häntä? Yhä edelleen Hilda nukkuu aamupäivät joko suoraan putkeen yöunista tai herättyään tunniksi-kahdeksi. Tämä rajoittaa todella paljon meidän liikkumistamme. Minulla ei ole suurta motivaatiota lähteä minnekään väsyneen lapsen kanssa, joten tulee mielummin jäätyä kotiin. Joko nukun itsekin tai teen kotitöitä tai vaikkapa kakunkoristeita, joiden tekoa harrastan. Hilda on selkeästi iltaihminen, ja silloin hän oikein puhkeaa kukkaan. Harmi vaan, kun kaikki ohjelma on yleensä aamuisin.

Vaikka Hilda on nukkunut yöt, olen itse heräillyt. Ehkä heräilyt johtuvat osittain raskaudestakin, mutta huomaan herääväni tarkastamaan hengittääkö Hilda. Vaikka olisi Jukan hoitovastuu, niinkuin onkin aina viikonloppuisin hänen omasta tahdostaan, niin tarkistelen itsekin välillä tytön vointia. Myös päiväunien aikaan käyn useasti katsomassa onko hän kunnossa. Kai tämä sairastelu on lisännyt huolta kaiken kaikkiaan.

Harmittaa, että sairaalajakson aikana Hildalta jäi yksi fysioterapiakerta välistä. Olemme kokeneet ne nimittäin todella hyödyllisiksi, eikä niitä mielestäni edelleenkään ole tarpeeksi usein. Sain taas yhdeltä äidiltä viestiä, että hänen trisomialapsensa sai fysioterapiaa kotiin kahdesti viikossa seitsenkuisesta lähtien ja että fysioterapia oli auttanut ja lapsi oli kehittynyt ja nauttinut jumpasta. Huomaan stressaavani sitä, että olen pääasiallinen kuntouttaja Hildalle ja että jumppaan hänen kanssaan mielestäni liian vähän. Voimat ovat olleen jotenkin vähissä viime aikoina, joten jumppakin on jäänyt vähemmälle. Toki Hildankin voimat ovat olleet sairauden takia vähissä, mutta jo sitä ennen koin huonoa omaatuntoa siitä, etten mielestäni ole tehnyt tarpeeksi Hildan eteen. Edelleenkin purnaan sitä vastaan, että Hilda saa tamperelaisena paljon vähemmän, kuin kaikki muut, ja koen, etten enää voi tehdä mitään asialle. Asia on nyt päätetty näin ja piste.

Olen viime aikoina saanut paljon apua Danielin eskarikuskaamisiin, mistä olen todella kiitollinen. Siskoni, äitini ja pappani on huolehtinut suureksi osaksi hänen viemisistään ja hakemisistaan tai vaihtoehtoisesti joku on huolehtinut Hildasta sen aikaa, kun itse haen pojan. Tällainen apu on ollut kullanarvoista erityisesti nyt, kun Hilda on sairastanut. Ja alkaa itselläkin olla yllättävän tukala olo mahan kanssa. En muista aiemmista raskauksista tällaista. Alan kai olla jo vanha ja niin monta raskautta kokenut, että tulee kaikenlaisia vaivoja. Toki myös nautin raskaana olemisesta. On se vaan aina niin ainutlaatuista aikaa.

Masuvauvan vointi on paljon mielessä, ja huomaan jarruttelevani innostustani. Toisaalta tekisi mieleni koota hänen uusi sänkynsä, mutta väkisin tulee mieleen se, kuinka innoissani valmistelin Hildan tavaroita, ja sitten kaikki romahti. Jukka sai purkaa sängyn ja viedä kaiken varastoon pois silmistä. Hildan kohdalla kävi onnellisesti, ja saimme tuoda tavarat varastosta takaisin sisälle. Mitä jos nyt käy toisin? Olen paljon ostanut kirpputoreilta vaatteita pikkuveljelle ja vähitellen muitakin tavaroita, mutta jokin pidättelee. Toivoisin saavani rauhan asian kanssa. Kaikki menee niinkuin on tarkoitettu, vaikkei se kyllä varmaan lohdutakaan yhtään sillä hetkellä, jos jotain käy. Tämmöisiä asioita vatvon päässäni aina, kun on hiljainen hetki. Toivon vain, että nämä viikot menisivät nopeasti ja pääsisin jo synnyttämään ja saisin terveen pienen pojan syliini.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti