keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Hildasta tuli eilen isosisko

Pikkuveli saapui vihdoin eilen maailmaan. Laskettu aika oli päivää aikaisemmin, jolloin synnytystä alettiin käynnistää ballongilla. Synnytys meni helposti ja oli 2,5 tunnissa ohi. Minua ei ole koskaan aiemmin pelottanut synnytys, mutta tällä kertaa pelotti. Onneksi pelko osoittautui kuitenkin turhaksi ja sain taas kokea erittäin onnistuneen synnytyksen. Kätilönä toimi sama kätilö, joka hoiti Hildankin synnytyksen, mikä oli oikein mukava sattuma.

Poika painoi syntyessään 3810g ja oli 50cm pitkä. Hän oli siis lähes kaksinkertaisen painoinen Hildan syntymäpainoon nähden. Silti hän on niin pikkuinen. On hieman huvittavaa, kuinka meidän pikkuruisesta Hildastakin kasvoi yhdessä päivässä jättiläinen pikkuveljen rinnalla.

Isosiskon sylissä

Minun on hieman vaikeaa nukkua tai rauhoittua täällä sairaalassa muutenkin, mutta lisäksi vielä tulee tarkkailtua vauvan hengitystä vähän väliä. Hildan jälkeen ei oikein osaa olla ihan rennosti näin pienen kanssa. Tämmöisissä asioissa näkyy selkeästi Hildan ensipäivien jättämät jäljet. Toivottavasti vauvan kasvun myötä opin rentoutumaan ja luottamaan siihen, että kaikki menee hyvin.

Koko perhe on pitkän odotuksen jälkeen innostuksesta ja onnesta sykkyrällä. Meillä on taas yksi pieni ihme lisää. Vaikeaa sairaalassaolosta tekee se, että minulla on järjetön ikävä Hildaa. En ole ikinä ollut erossa hänestä näin pitkää aikaa. Onneksi hänellä oli synnytyksen ajan tuttu ja turvallinen hoitaja, minun siskoni, sekä nyt hän saa olla isänsä hellässä huomassa kotona. Toivottavasti pääsemme pian pikkuveikan kanssa kotiin aloittamaan taas uudenlaista elämää ja harjoittelemaan uusia arkirutiineja.

Tänään isosisarukset pääsivät katsomaan vauvaa, ja kaikki isommat olivat aivan haltioissaan. Hildaa ei vauva liiemmin kiinnostanut, mutta silmät syttyivät tuikkimaan, kun hän kuuli äidin äänen ja pääsi syliin. Ikävä oli selkeästi ollut molemminpuolinen. Hilda oli onnellinen ja äidiltä pääsi itku.

Äidin näkeminen sai tytön niin onnelliseksi.

Hilda ja pikkuveli vastasyntyneinä. Hieman on erilainen väritys sisaruksilla. 

16 kommenttia:

  1. Oi onnea uudesta ihmeestä <3

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea koko perheelle!

    VastaaPoista
  3. Hurjan paljon onnea koko perheelle! ♡

    VastaaPoista
  4. Suloisia onnenhetkiä teille ja enkeleitä pikkuiselle! Saitte ihanan joululahjan!
    ♥️ Marsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tämän joulun paras lahja. Suloinen pieni mies :)

      Poista
  5. Pitkästä aikas taas luin blogiasi ja täällähän on hyviä uutisia. Paljon onnea!! Niin paljon samankaltaisia tuntemuksia. Meidänkin erityisellä Mintulla on 7 viikkoa vanha pikkusisko ja erossaolo Mintusta oli raastavaa kun synnytysreissussa meni viikko. Hildalle myös suuri onnitteluhalaus pikkuveljestä ❤ terveisin Mirka ja Minttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja paljon onnea teillekin pikkusiskosta ❤️ Mulla meni sairaalassa kolme yötä, joka tuntui ikuisuudelta Hildaa ajatellen. Ikävä kerkesi äityä melkoiseksi. Tänään ollaan halailtu ja sylitelty.

      Poista
  6. Onnea ja iloa koko perheelle ❤️!
    T. Kaisa

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea pienestä ihanuudesta ja hyvää joulua teidän koko perheelle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja hyvää joulua sinullekin ❤️

      Poista