maanantai 19. helmikuuta 2018

Tauti jatkuu ja jatkuu

Luulin, että tauti olisi jo voitettu, mutta ei. Tyttö on taas valvonut yön. Tuntuu, että rohina on siirtynyt alemmas ja pelkään nyt jälkitautia. Nämä Hildan sairastamisjaksot ovat niin hirveää aikaa, että en voi sanoa, ettenkö päivääkään vaihtaisi. Voisin heti vaihtaa muutaman sairaspäivän terveeseen. Tai vaikka kaikki. Toki ovathan nekin jotain opettaneen. Sitä kuinka vahva ihminen on, ja sitä kuinka vahvuudesta huolimatta asiat eivät loppupelissä ole omissa käsissä.

Itseasiassa mietin jo sitäkin, että jos Hilda elää, niin en voi varmaan ikinä laittaa häntä hoitoon. Hän saa aina kaikki taudit, niin enhän minä olisi töissä milloinkaan. Onneksi asia ei ole ihan vielä ajankohtainen, kun Iisak on vasta kaksi kuukautta, mutta elämän eteenpäin miettiminen ei ole helppoa. Tällä hetkellä tuntuu, että ainoa vaihtoehto on hoitaa Hilda kotona. Lottovoitto olisi kiva. Ei vaan, en itsekään halua loppuelämääni olla kotona, vaikka se nyt hyvältä tuntuukin. Ajan kuluessa sitä alkaa kaivata muutakin. Töitä ja sosiaalista elämää.

Näinä sairastelupäivinä huomaan, että mieli on matalalla ja tulee enemmän murehdittua tulevaisuutta, kuten juuri työhönpaluuta ja sen vaikeutta. Se, ettei voi suunnitella elämää eteenpäin hermostuttaa. Harva varmaan ymmärtää millaista tämä on henkisesti ja fyysisesti. Niillä ehkä on aavistus, jotka ovat kuulleet Hildan tauotonta itkua. On niin voimaton olo, kun ei saa sitä millään hiljenemään ja kaupanpäälle se huoli, että onko tauti tällä kertaa kuolemaksi. Silloin ei jaksa mitään ylimääräistä, kunhan saa pidettyä tämän oman paletin kasassa.

Hilda katselee ikkunasta auringonpaistetta.


Hildan kanssa elämä on välillä kuin syöpä- tai muun vakavasti sairaan potilaan kanssa. Tekisi mieli tehdä ovella sisäänpyrkiville perusteellinen terveystarkastus, niinkuin luin juuri jostakin syöpää sairastaneen lapsen äidin kirjoituksesta. Usein pyydänkin vieraita ensimmäisenä käsipesulle, vaikka se nololta tuntuukin. Harvoin meille toki kukaan vieras on tautia tuonut, kyllä nämä taudit liikkuu ihan tässä omassa porukassa. Mutta uskon sillä olevan merkitystä, että olen juurikin vaatinut vierailta terveyttä, käsipesua ja sitä, ettei Hildan käsiin tai naamaan kosketa.

Olihan meillä pitkä tauditon aika tässä välissä, joten ei varmaan pitäisi valittaa. Edellinen tauti oli nimittäin lokakuussa. Siitä olen kiitollinen, sillä jossain välissä olimme sairaalassa kuukauden välein. Se oli hurjaa se.

Hildan sairastamiset ja elämä ylipäätään on opettanut ihmisen pienuuden lisäksi minulle jotain hyvin hyvin suurta. Se on näyttänyt minulle mitä on todellinen ihmisten välinen rakkaus. Kaiken tämän keskellä en voi tuntea muuta kuin syvää rakkautta katsellessani kuinka Jukka hoitaa Hildaa: keksii keinoja saada tyttöä syömään tai ottamaan lääkkeitä, pitää sylissä ja tuudittaa uneen. Hän on paljon kärsivällisempi ja periksiantamattomampi kuin minä, ja se on tuottanut tulosta. Ihailen sitä, ja tämä on yksi syy, jonka takia rakastan häntä joka päivä enemmän.

9 kommenttia:

  1. Hei! Olen muutamina viime päivinä lueskellut blogiasi.Monet asiat ovat niin tutun kuuloisia oman pojan kohdalla.. Paljon voimia teidän arkeen ja pikaista paranemista flunssakierteestä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja ihania talvipäiviä sinulle ❤️

      Poista
  2. Toivottavasti pöpö menee pian pois. Hilda on söpö ja terävä tyttö <3 Kiva kun kirjoittelet usein.

    VastaaPoista
  3. Noilla isillä on joku sellainen ihme hermo joka meiltä äideiltä tuntuisi puuttuvan. Ne jotenkin jaksaa olla lapsen kanssa paljon pitkämielisempiä. Luulen kuitenkin, että äidin turhautuminen onkin monesti vain sitä omaa turhautumista, kun ei kykenekään auttamaan toista millään tavalla, vaikka kuinka haluaisi!
    En edes voi kuvitella sinun tuskaasi katsoa lapsesi sairastelua, kun jo minulla on tuskaa katsoa omien lapsieni sairastelua vaikka ovat perusterveitä. Jokainen yö kuuntelen heidän hengitystä tai mietin onko yskä nyt ihan varmasti normaalia..Tämä äidin huoli, se on kamalaa toisinaan. Aivan kamalaa!
    Jaksamista sinulle <3 Toivotaan, että tämä tauti olisi teillä pian historiaa <3

    RvaJ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Joo ainakin toisilla iseillä se tuntuu olevan niin. Mä ihailen omassa miehessäni ylipäätään sitä perusrauhallisuutta ja tasaisuutta, ja mikä parasta, se näkyy just lasten kans toimiessa. Ite oon välillä niin nopeatempoinen, et täydennetään hyvin toisiamme 😄

      Poista
    2. Niin ja siis jotenkin se oman lapsen itku vaan on sietämätöntä. Muakaan ei yhtään haittaa toisten lasten itku, mut omien menee niin ihon alle.

      Poista
  4. Hyvää Nimipäivää Hilda!

    VastaaPoista