keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Äidin oma aika

Minua välillä hymyilyttää ihmisten kommentit liittyen siihen, etten kerkeisi huolehtia omista tarpeistani suurperheen äitinä. Mielikuva viiden lapsen äidistä ylipäätään on yleisesti se, että hän on ennen kaikkea äiti, ei mitään muuta. Siihen nähden, että meillä asuu kuusi lasta, saatika että yksi heistä on vaikeasti vammainen, pääsen menemään ja tekemään ilmeisen paljon. Paljon enemmän, kuin esimerkiksi aikoinaan kolmen lapsen ydinperheen äitinä.

Se, että olen äiti ei poissulje sitä tosiseikkaa, että olen myös vaimo, sisko, tytär, ystävä ja ennen kaikkea nainen. On vain järjestelykysymys, että pääsen toteuttamaan näitä muita elämän osa-alueita. Meillä se toki tarkoittaa sitä, että minä luovin omat menoni silloin, kun muiden harrastusaikataulut antavat myöden. Joskus se tarkoittaa sitä, että teemme Jukan kanssa ovella läpystä vaihdon, joskus sitä, että minä lähden harrastamaan, kun lapset menevät nukkumaan. Kuitenkin joka päivä minulla on mahdollisuus omaan aikaan. Joka päivä en sitä käytä, mutta joka päivä jossakin välissä mahdollisuus olisi. Ihan aina en tietenkään halua lähteä minnekään, sillä yhtä tärkeää on perheaika ja parisuhdeaika.

Kyllähän se välillä vähän harmittaa, että minä voin suunnitella menojani muun perheen aikataulujen jälkeen, mutta sellaista se elämä on. Ehkä tähän liittyvät harmitukset ovat olleet oikeasti lähinnä sitä, että on väsyttänyt kuskata jotakuta treeneihin. Onneksi tämänhetkisen elämäni rakkain harrastus on kuntosalilla käyminen, mitä voi tehdä milloin vain. Nyt olen ajoittanut siellä käymisen osittain Antonin treenien ajaksi, joten siinä tulee lyötyä samalla kaksi kärpästä yhdellä iskulla, eikä oma aikani ole perheeltä pois; joka tapauksessa minun (tai Jukan) olisi kuskattava Antonia treeneihinsä. Itseasiassa myös kolmas kärpänen tulee samalla lyötyä, sillä saan viettää tällöin myös siskoaikaa. Yksin pääsisin helposti nopealla varoitusajalla milloin missäkin välissä lähtemään, mutta kaverin kanssa täytyy tietysti sopia kaikille sopiva aikataulu. Ei sekään nyt niin vaikeaa ole ollut. Esimerkiksi kolmesti viikossa käyn siskoni kanssa salilla.

Melko pian Hildan syntymän jälkeen päätin, että en aio jäädä kotiin ryytymään, vaan minun on myös pakko huolehtia itsestäni. Oma aika auttaa jaksamaan tätä kaikkea. Nyt kolme kuukautta viidennen lapsen synnyttämisen jälkeen olen ylpeä siitä missä kunnossa olen. Tämän sanominen ei ole ollenkaan niin helppoa miltä se ehkä vaikuttaa. Minulla on ulkonäkööni ja persoonaani liittyen isoja menneisyydessä aiheutettuja haavoja, joihin liittyen itsetuntoni on välillä aika alhaalla. Olen tehnyt pitkän matkan henkisesti ja fyysisesti päästäkseni tähän pisteeseen, että voin sanoa tykkääväni itsestäni edes joskus. Olen tyytyväinen siihen, etten ole jäänyt kotiin masentumaan ja katsomaan peilistä harmaata, nuutunutta kuvajaista. Ehkä se heijastuu myös Hildan ja muiden lasten hoitamiseen positiivisella tavalla, kun itsellä on freesi olo.

Pääsen siis omaa aikaa viettämään ja harrastamaan suurperheen äidiksi paljon. Ainoa asia mikä harmittaa, että harrastaminen Hildan kanssa on hyvin vaikeaa. Ehkä osittain teemme siitä vaikeaa pöpöjen pelossa. Voisihan sitä vain liikkua ympäriinsä ja ottaa vastaan sen mitä tulee. Kanssaihmiset eivät aina ota huomioon sitä, että jos he tulevat kipeinä tapahtumiin, joissa me olemme, tarkoittaa se meille suurella todennäköisyydellä sairaalakeikkaa. En tietenkään voi kieltää muita liikkumasta kipeinä tai puolikuntoisina. Siksi varmuuden vuoksi liikun monessa paikassa yksin. Kaipaan todella paljon koko perheenä liikkumista ja tekemistä muualla kuin kotona. Tuntuu vain, että sillä voisi olla liian kova hinta. En tietenkään terveillekään lapsille ottaisi mielellään tauteja, jos ne on mahdollista välttää, mutta Hildaa haluan varjella niiltä erityisesti.


2 kommenttia:

  1. Voin niin samaistua tuohon, että omat menot suunnitellaan muilta jääneiden aikojen perusteella tai sitten juurikin lyömällä noita kärpäsiä yhteen :D
    Ja monesti itse sitä tulee kyllä luovutettua ja todettua, että olkoot. Ehkä minä sitten joskus..Ja sekös saa sitten mielen kiehumaan, kun joutuu jälleen niitä omia menojaan siirtämään. On ihan mahtava lukea, että sinulle järjestyy aikaa - omaa aikaa <3 Ja onhan se vähän niinkin, että sitä vaan on yksinkertaisesti opittava ottamaan :)

    RvaJ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tulee itsekin luovutettua, jos lapset ovat kovin tarvitsevia tms. Ja harmittaahan se. Mutta ehkä enemmän harmittais, jos olis joku aikoihin sidottu harrastus niinkuin muilla, ja sen joutuisi jättämään väliin. Joten hyvä, et mulla on tämmöinen jämäaikoihin sopiva :D

      Poista