maanantai 12. maaliskuuta 2018

Apuvälineistä

Meillä ei ole Hildalle vielä oikeastaan mitään liikkumiseen tai paikallaolemiseen liittyviä apuvälineitä. Kaikki hänen tämänhetkiset apuvälineensä, kuten spiira, imulaite ja happirikastin liittyvät sairaudenhoitoon. Olemme pärjänneet hyvin omilla tavallisilla rattaillamme ja turvaistuimellamme, koska Hilda on niin pieni. Tästä syystä apuvälineet eivät ole minulle kovin tuttuja.

Olen nyt etsinyt netistä tietoa apuvälineistä, ja ihmetellyt miksi ne lähes poikkeuksetta ovat valtavan rumia ja isoja ja usein ärsyttävän värisiä. Tällaisena kauneutta ja harmoniaa rakastavana ihmisenä haluan viimeiseen saakka välttää sellaisten tuomista kotiini. Ei meillä ole sellaisille edes tilaa. Jo nykyiset apuvälineet vievät ison tilan ja olemme niiden takia joutuneet keksimään uusia säilytysratkaisuja ja pientä remonttia kotiin. Tottakai omat visuaaliset mieltymykseni saavat unohtua siinä vaiheessa, kun Hilda oikeasti tarvitsee apuvälineitä, se on selvää. Ei tämä pinnallisuus sentään lapsen hyvän olon edelle mene, mutta koska päivät pitkät vietän kotona, olisihan se kiva, että täällä olisi omaan silmään kivannäköistä.



Hilda tarvitsisi istumisen tueksi jonkun apuvälineen. Haluaisin löytää sellaisen siirrettävän, jonka saisi nykyiseen syöttötuoliin ja mahdollisesti muihinkin paikkoihin kiinni. En millään löydä sellaista, vaikka mielestäni sellaisia kuitenkin on olemassa. Onko kenelläkään tietoa tämmöisistä? Pandatuolia meille ilmeisesti apuvälineyksiköstä tarjottaisiin, mutta mielestäni tuo olisi mukavempi vaihtoehto tällä hetkellä, kun Hilda tosiaan on vielä pieni. Hilda istuu nykyisessä syöttötuolissaan toisinaan ihan hienosti, mutta toisinaan hän väsähtää eikä jaksa kannatella keskivartaloaan kunnolla ja pää retkottaa sivulle päin.

Toinen asia, jota meille on tarjottu on pottatuoli. Sitä oikeastaan emme voi edes harkita, sillä sille ei todella ole tilaa. Tällä hetkellä Hilda käyttää tavallista pottaa. Joudumme siis käsin tukemaan hänen istumistaan siinä. Pottatuolissa ilmeiseti voisi käydä myös suihkussa, joka onkin toinen ongelmakohta. Hilda on kasvanut sen verran kokoa, että vauva-ammeeseen hän ei enää mahdu. Haluaisin hänelle oikean kylpyammeen, ja olisimme sellaisen joululahjaksi ostaneetkin, mutta onneksi tajusimme mitata, ettei sellainen mahdukaan meille. Kylpyhuoneen ovea pitäisi hieman siirtää, jotta se mahtuisi aukeamaan ammeen vieressä. Harmittaa kyllä, sillä mielestäni vesi on ollut jopa ihan hyvä ”terapiamuoto” Hildalle ja Hilda on aina nauttinut kylpemisestä.


15 kommenttia:

  1. Mahtuisikohan hän sellaiseen bumbo vauvatuoliin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtuis hyvinkin. Siinä vaan ei oo niskalle tukea, mitä Hilda tarvitsee. Tekisi kyllä mieli kokeilla jossain miten Hilda sellaisessa istuisi. Isompi tarve meillä on kuitenkin ihan sellaiseen syöttötuoliin kiinnitettävään tukeen, jotta hän pääsee pöydän ääreen syömään. Tsi syö hän nytkin pöydän ääressä, mutta että tukea olisi enemmän 😄

      Poista
  2. Saman asian parissa on painittu Esteetön ja kaunis koti -blogissa! Siellä onkin vastaus pulmaasi ja se on tämä: http://www.esteetonjakauniskoti.fi/2018/01/testissa-soft-touch-sitter.html

    Sekä tämä: http://www.esteetonjakauniskoti.fi/2017/06/testissa-kylpytuoli-splashy.html

    Sit pitäis vielä löytää teille potta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Noita jo vähän katselinkin aiemmin, mutta pääsisiköhän niitä kokeilemaan jonnekin? Täytyy ottaa selvää. En nimittäin osaa kuvien perusteella sanoa tukeeko ne tarpeeksi pikkuneitiä. Ulkonäöltään ovat kyllä hienompia, kuin moni muu vastaan tullut 🤔

      Poista
    2. Niin ja potta-asiaa en ole kokenut niin ongelmalliseksi, kun siinä istutaan joka tapauksessa niin vähän aikaa kerrallaan ja Hilda on kevyt tuettava.

      Joku tuoli muuten tuli vastaan minkä saisi säädettyä yksilöllisesti ilman(?) avulla. Kaikissa tuntuu olevan vikana se, että ne on tarkoitettu isompikokoisille, kuin Hilda. Niin ja tietysti rumuus 😁 Tässä olisi hyvä markkinarako jollekin. Uskon, että moni muu painii saman asian kanssa.

      Poista
  3. Valitettava totuus paljon yksilöllistä tukea tarvitsevien apuvälineistä on että ne muistuttavat avaruusteknilogiaa ja ovat älyttömän kalliita. Sen vuoksi apuvälinelainaamot ostavat tuotteita, joita voi muokata mahdollisimman monelle ja siltä ne silloin näyttävätkin :( Meillä lapseni kasvun myötä skolioosin pelko ajoi apuvälineiden ulkonäön edelle. Riitti kun vain väline tuki juuri oikein ja tuntui hyvälle. Senkään tavoitteen saavuttaminen ei ollut aina helppoa ja itsestänikin kehittyi lopulta aikamoinen apuvälinemekaanikko.. mutta aina kannattaa selvittää ja vaatia. Toivottavasti löydätte juuri teille soveltuvat välineet :) annemaarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on varmasti totta, ikävä kyllä! Mutta lapsen paras edellä toki mennään. Ja on siis ollut aikeena tässä jo jonkin aikaa hakea Hildalle se pandatuoli, kun joskus ehtisi ja jaksaisi. Epätoivoisesti oon vaan yrittänyt etsiä jotain kivempaa ratkaisua 😄

      Poista
  4. En ymmärrä tuota ammekohtaa. Me säilytämme ammetta saunan lauteilla ja nostamme suihkun kohdalle kylpemisen ja saunonnan ajaksi. Eikö kaikilla lapsilla ole jossain iässä amme?
    Esteettisyysongelman ymmärrän. Meillä on ruma seisomateline ja ruma kävelylaite ja muuta ”mukavaa”. Täytyy vain ajatella muita asioita ja siirtää katsetta nopeasti niiden ohi ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, Hildalla on kyllä amme, vanna, eikä sen säilytys ole ongelma, mutta hän ei oikein enää mahdu siihen. Siis olen miettinyt ihan oikean, kiinteän kylpyammeen hankkimista, mutta sellainen ei ilman remonttia mahdu meidän kylppäriin.

      Poista
    2. Ok, no ehkä sitten kannattaa ostaa isompi irtoamme. Itse mahduin vielä melkein teini-ikäisenä muoviammeeseen, joten eiköhän Hildakin mahdu ��

      Poista
    3. En tiedä myydäänkö jossakin standardikokoa isompia irtoammeita, mutta ns. tavallinen amme on Hildalle jo pieni. Meilläkin isommat mahtuneet hyvinkin vauva-ammeeseen isoinakin, mutta Hildalta kun ei tuo istuminen onnistu, niin peseminen liian pienessä ammeessa on haasteellista. Eiköhän tähänkin joku ratkaisu keksitä. Vaikka sitten pienillä kodin muutostöillä ☺️

      Poista
  5. Meillä on Prismasta ostettu Cirafin (Orthex) amme, johon mahtuu vielä 4-vuotiaskin. On isompi kuin muut lasten ammeet, mitä olen nähnyt myynnissä. Säilytys vähän hankalaa, siirrellään ammetta ympäri pesuhuonetta ja saunaa.
    https://www.prisma.fi/fi/prisma/amme-tulpalla-50-l-valkoinen
    T: Suvi L.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy käydä katsomassa! Hildan kohdalla tosiaan hänen täytyy mahtua makaamaan siellä.

      Muutenkin haluaisin aina, että hänellä olisi mahdollisimman mukavaa, ja niissä asioissa, joissa pystyn, haluan tuottaa hänelle iloa ja elämyksiä. Ihan tosissani rupesin eilen suunnittelemaan kylpyammeen ostamista. Ei tarvitsisi sittenkään, kuin vaihtaa liukuovi kylppäriin, niin amme mahtuisi 😄

      Poista
  6. https://www.hongkong.fi/fi/koti-ja-asuminen/taloustavarat/sailytyslaatikot-ja-amparit/sangot-vadit-kauhat-ja-saunajakkarat/orthex-starke-90-l-palju/p/2827124/

    Orthexin paljua löytyy Etolasta, honkkarista... Siihen mahtuu isompikin lapsi ja jopa aikuinen istumaan tai köllimään, kun roikottaa jalkoja ulkopuolella eli voi pienemmän lapsen kanssa vaikka kylpeä yhdessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Hilda tällä hetkellä mahtuu just ja just tavalliseen vannaan. Jalat tulee kylläkin siitä jo yli, mutta vauvojen kylpytuen avulla pystyy siinä lekotteleen. Tuesta toki tais jo painorajat paukkua, mut näyttää kestävän silti 🙈
      Kyllä meillä vaan silti oikea kylpyamme on edelleen hankintalistalla 😊 Kunhan tulee sopiva hetki ja löydetään sopivan kokoinen amme, niin päästään polskutteleen.

      Poista