tiistai 8. toukokuuta 2018

Kevätfiiliksiä ja aktiivisuutta

Hassua, mutta jotenkin olo on kuin vastarakastuneella. On jotenkin tosi kevyt ja ihana olla. Hilda on ollut viime päivinä todella veikeä, ja tuntuu, ettei ihanampaa tyttöä voi edes olla. Aivan kuin hänen hymynsäkin olisi ollut kadoksissa, ja varmaan vähän olikin sairastelun ajan. Nyt taas, kun se hymy tulee jostakin todella syvältä ja näkyy koko tytön olemuksesta, tuntuu todella ihanalta. Ehkä se on tämä kesäinen sää, joka saa meidät kukoistamaan. Ehkä Hildakin ammentaa energiansa auringosta, kuten äitinsä. Aivan ihanaa, kun ei ole tarvinut pukea ulkovaatteita ja rattaistakin on saanut kuoria ylimääräiset lämmikkeet pois.

Ainoa asia mikä hieman ärsyttää Hildaa on, että hänen silmänsä ovat aika herkät auringonvalolle. Silmälääkäri kysyikin aikanaa asiasta. Se kai jotenkin näkyi tytön silmissä. Huomaan selkeän eron Hildan ja Iisakin välillä ulkona. Täytyy ostaa Hildalle pian kunnon aurinkolasit.



Eilen sanoin Jukalle, että aivan kuin Hilda olisi taas jotenkin enemmän läsnä, enemmän tässä hetkessä. Hän on myös ollut huikean paljon aktiivisempi itsenäisesti. Sunnuntaina katsoin, että mitä ihmettä hän tekee. Hän kääntyi ihan itse täysin vatsalleen. Sitä hän on toki aina välillä tehnyt aiemminkin, mutta tällä kertaa hän sai jopa kätensä alta pois. Ja ihan itse. Katselin vain monttu auki vieressä miten sitkeästi hän taisteli. Mahtava tyttö.



Eilen hän hämmästytti uudelleen. Hilda oli poikkeuksellisesti mukana Antonin treenireissulla keskustassa. Lähtiessämme kotia kohti Hilda ei istunutkaan turvaistuimessaan tavalliseen tapaan, vaan piti päätään pystyssä koko matkan ajan. Mietin onko hän jotenkin väärässä asennossa istuimessaan ja yritin korjata asentoa ja laitoin päätä nojaamaan, mutta aina tyttö vain nosti pään pystyyn. Hän tutkiskeli käsiään ja turvavyön punaista nappia, ja pää pysyi pystyssä kurvit ja mutkat. Se oli hyvää harjoitusta se. Ehkä hän on kyllästynyt moitteisiini pään taaksevetämisestä, mitä hän on viime aikoina vähän liikaa harrastanut. Toivottavasti sama energia näkyy tänään fysioterapiassa.

Vaikka oli ihan mukavakin olla ilman Hildaa pari päivää, ja huomasin jopa tarvitsevani sitä, niin ihan parasta on silti, kun tyttö on kotona. En voi olla kertomatta tytölle jatkuvasti kuinka ihana hän on. Ihana, ilahduttava ilopilleri. Häneen ei voi olla rakastumatta uudelleen ja uudelleen. Niin ihana hän on. Niin rakas. Niin ihmeellinen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti